tiistai 16. joulukuuta 2014
Yhtäkkiä, speksibändi
Oululaisen PahkiSpeksin bändi veti extratreenit. Takka ja baaritiski on hienoja asioita treeniksellä, eihän sitä voi kohta enää elää ilman niitä.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
tiistai 2. joulukuuta 2014
perjantai 14. marraskuuta 2014
Bänditreenit
Bänditreenit on kätevä pitää kotona. Tällä kertaa vasta midirumpujen kanssa, ensi kerralla sähkörumpusetti kunnolla kasaan ja rumpali paikalle.
-Herra L
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Krapulaexploitaatioelokuva 1 ja jääkaappibonus
Allekirjoittanut tosiaan vanheni kolmekymppiseksi ja piti okkultistiset synttärituparibileet. Talon asukkaat olivat varmasti Oulun noloimpia gootteja. Sain lahjaksi ainakin korin kaljaa ja neljä pulloa Gambinaa. Joista yksi oli lasinen artifaktipullo. Se säilyy.
Mutta krapula-aamu kaipasi piristystä. Katsoimme porukalla laatuelokuvan Flesh Gordon. Oli jonkinasteinen 70-luvulla tehty pehmopornoparodia Flash Gordonista. Ihmeellisintä siinä oli oikeastaan se, että se erikoisefektit olisivat olleet aivan tarpeeksi laadukkaita johonkin oikeaankin leffaan.
Laiskan miehen screenshot.
Virkeitä katselijoita.
-Herra L
perjantai 7. marraskuuta 2014
tiistai 4. marraskuuta 2014
Mystinen roskis
Eräänä päivänä tulin reissusta kotiin ja keittiönpöydällä komeili roskis. Kysyin kanssa-asujiltani, että mitäs helvettiä täällä taas tapahtuu, minähän en tuota siirrä pöydältä, kun en ole siihen laittanutkaan. Herra J ei tiennyt roskiksesta mitään, uskoin häntä. Kysyin myös Herra K:lta, tietysti, hänkään ei muista laittaneensa roskista pöydälle eikä minulla ole syytä epäillä hänenkään luotettavuuttaan tässä asiassa. Kaikki meistä myönsivät, että olimme alkaneet välittömästi käyttää kätevää ja hauskaa pöytäroskista. Noh, eipä siinä, syyllisen oli siis oltava Herra L. Mutta ei. Ei hänkään osannut moisesta uroteosta mitään kertoa, vaan olipa mies alkanut nakella itsekin roskia tähän uuteen mainioon viritelmään.
Herra J vei roskat ulos jo kerran. Mutta jätti roskiksen pöydälle. Siinä se nyt on. Helvetin kätevä roskis.
-Neiti C
perjantai 31. lokakuuta 2014
Suddenly, pieniä elikoita
Jee, hieno yläkuvabannerihässäkkä asukkaista. Uskottava laatu myös.
Mutta yhtäkkiä jotain jyrsijöitä. Omistaja väitti koiriksi. Kissat kyräilevät niitä kovasti. Ei ole nämä vierailijat vissiin toivottuja.
Lisäksi myös mielipiteemme yrittäjiksi alkamisesta:
tiistai 28. lokakuuta 2014
perjantai 24. lokakuuta 2014
Trve
Meillä soitetaan vain totisinta bläkmetallia.
-Neiti C
Niin se pullojen palautus ja kommuunirahat.
Tuon verran tuli:
Ja heti ensimmäinen, jopa alle 20 euron ostos, eli takkavehkeet:
Tuon verran tuli:
Loput rahat pistettiin johonkin pyykkikoneen letkun kolmeneljännestuuman pään puolituumaiseksi muuttavaan osaan. Joiden koot eivät ole loogisia, sillä tuo kokomerkintä ei tunnu liittyvän hirveän tarkasti siihen minkä kokoisia ne osat oikeasti on. Pitäisi hakata kaikki tuollaiset putkimiehet ja letkuja ja osia suunnittelevat insinöörit.
-Herra L
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Hei tonttu-ukot hyppikää...
Saimme lahjaksi kissakamaa eräältä ystävältä, joka ei sitä tarvitse. Mukana tuli tonttuhattu! Katsokaa miten onnellinen ja riemastunut Faradi on uudesta korvapeitostaan! (Saatoin saada lähes turpaani, kissa piti hirvittävää meteliä ja tämä on oikeasti vähiten vittuuntunut kuva otuksesta.)
Mun piti tehdä jotain hyödyllistä. Fail.
-Neiti C
maanantai 20. lokakuuta 2014
Kylymä perkele
Eka yö takana kolmen peiton alla. Tarttee talvimakuupussin kohta. Muuten tämä on edistyny hyvin, ei ole stressannutkaan yhtään! Muuten vain jotkut ovat halunneet tulla ruumiiksi naisen käden kautta, mutta koska olen sillä tavalla looginen, olen vain purkanut tämän pahaa aavistamattomiin muuttomiehiin. Sori.
Anyway, minä ja Herra L nukuimme ensimmäisen yömme täällä. Milloinhan Herrat J ja K saapuvat?
Ja kyllä. Se on taidepeilikuvaitsari. (Mielensäpahoittajille ja muuten hämmentyneille: itsari=selfie.)
-Neiti C
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Herra L on muuttanut, ainakin pääosin. Ei vielä kuvia tästä. Mutta kuvia ensimmäisestä aktiviteetistä asunnossa:
Hain myös kämpälle kaksi kissaani. Niistä kuvia ehkä myöhemmin jos ne lopettavat päämäärättömän ympärijuoksentelun.
-Herra L
Eli poltettiin takassa Stephanie Meyerin (se Twilight-kirjailija) kirja The Host.
Seuraava aktiviteetti oli kerätä Herra J:n perjantain bileiden pullot ja tölkit Ikea-kasseihin ja viedä kauppaan. Mutta se saatanan lähikauppa menee sunnuntaisin jo kuudelta kiinni. Ei sitten. Vien huomenna aamulla ja pistän kommuunirahastoon josta ostetaan ekana rikkaimuri. Puista tuleva moska ja takan tuhka leviää tehokkaasti, sitä voisi siivota. Seuraavat ostokset on hiilihanko ja takkalapio (tms.), sitten varmaan jokin palosammutin ja palopeitto tai mitä niitä nyt on. Sitten jotain yleishyödyllisiä vessapapereita ja pyykinpesuaineita.
Hain myös kämpälle kaksi kissaani. Niistä kuvia ehkä myöhemmin jos ne lopettavat päämäärättömän ympärijuoksentelun.
-Herra L
lauantai 18. lokakuuta 2014
perjantai 17. lokakuuta 2014
Madness begins...
Herra J:n kolmekymppiset ja kommuunin ensimmäiset tuparit.
G-voimat myllertää vahvoina.
Tästä se lähtee. Lisää muuttoja lähipäivinä.
Rytmihäiriö - Todellisuuden mestari
Hypnoottis-magneettinen katse
viiksien vipatus
mestarilla viitta
sekä salaperäinen olemus
Outo musiikki
luo tuonpuoleista tunnelmaa
kun hän kokoaa voimansa
antaakseen omansa
-Herra L
maanantai 13. lokakuuta 2014
Aika muuttaa
Toivottavasti uusilla kämppiksillä on parempi pyykinkuivausteline kuin minulla. (Kyllä, omani on siellä jossain alla. Kuului vain ryminää.)
-Neiti C
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)